No just jåå - ålisihan tuå pitänyt arvata.... Volkkareista Volvoihin(ko) tässä nyt sitten siirrytäänkin... ?
No ehkä vähän joo... auto kerrallaan...
Tarina - kuten niin monet muutkin - alkavat internetistä.
Kuljen nykyisin työmatkani junalla, sillä se on yksityisautoa todella paljon huolettomampi, halvempi ja (aika) luotettavakin tapa taivaltaa tätä Salo- Helsinki-väliä.
No, netissä roikkuessani olin jo jonkin aikaa huomannut myytävänä punaisen Volvo 240 farmarin. Aika ehjä, mutta kuluneen näköinen auto sattui vielä olemaan suurinpiirtein samassa maakunnassa - Sammatissa.
Tämä tiettämättömien teiden ikoni - autojen "airasamulin" oli nyt kuitenkin reputtanut katsastuksessa. Ei yhdestä, vaan useammasta syystä. Tämän teiden vanhan rouvan arvokasta ikääntymistä ei katsastusmiehen armoton katse enää pelastanut. Omistajankin mielenkiinto oli alkanut hiipua ja niin Volle päätyi netin orjamarkkoille; josko joku vielä sen ostaisi pois pihasta seisomasta ja johonkin käyttöön tai vähintään osiksi. Parina iltana katselin autoa ruudun kautta ja mietin, kuten usein aikaisemminkin, että mitähän järkeä tässäkin on näitä raatoja tuijotella. Eipä päästänyt autokuume otteestaan ja lopulta lähestyin myyjää ilmoittelemalla kiinnostuksestani. Hän toivotti tervetuleeksi Sammattiin katsomaan tätä "vain" reilut 440tkm ajettua kartanonrouvaa.
Sammatti on pieni Länsi-Uusimaalainen paikkakunta, jonka keskusta muodostuu lähinnä ruokakaupasta, paloasemasta ja kouluista... näin ainakin luulen. Muuta ei minun silmiini eksynyt. Volvo löytyi loputtomien sorateiden takaa taajaman ulkopuolelta. Oma V70:seni oli sivuikkunoitaan myöden ravassa, kun pääsin perille. Rospuuttokeli oli pahimmillaan näin huhtikuussa.
Perillä pihassa odotti kuvien mukainen Volvo. Olihan sillä toki takanaan 30 vuotta ja reilut 440tkm, joten ihan mintistä yksilöstä ei siis puhuttu. Kaikkiaan peli oli ihan yhtä ja samaa tarinaa; ei läpiruosteessa (paitsi pohjassa ja helmoissa pari kohtaa kussakin) ja kaikki pellit samanvärisiä; kulahtanut punainen. Sisältä pirssi oli perussiisti ja niin hauskan kasari tyyliltään. Tai oikeastaan hyvinkin siisti. Ovet ovat massiiviset ja konepeltikin kuin jalkapallokenttä - massiivinen auto vieläkin, saati silloin 30-40 vuotta sitten, kun nämä olivat käyttöautojen aatelia. Volvon Torslandan linjalta auto on rullannut ulos tarkalleen 30 vuotta sitten.
Auton kerrottiin olleen aluksi erään itä-suomalaisen opettaperheen muuttoauto Ruotsista.
Heillä auto oli ollut 22 ensimmäistä vuotta, kunnes siirtynyt tälle nykyiselle omistajalleen n. kahdeksan vuotta sitten. Ei mikään kiertopalkinto arvatenkaan...
Ryhdikäs vanharouva kaikkiaan !
Myyjä oli reilun oloinen kaveri, joka kertoi auton ominaisuuksista, tehdyistä korjauksista, ilmenneistä puutteista ja vioista. Hän oli omistanut auton aika kauan aikaa. Autoa oli remontoinut ja huollettu aina tarvittaessa. Hintapyyntö autosta ei ollut kummoinen, mutta löysimme vielä sitäkin edullisemman hinnan, joka miellytti kunmpaakin.
No, Kaupathan siitä tuli !
Eli taas oli tullut ostettua auto - moneskohan tämä lienee.... ? - Ja mitä minä tällä teen ?
No, perustellaan hankintaan vaikka näin; Kas kun meillä on kesäpaikka, sellainen punainen tupa jne jne...
Tarviihan se punaisessa "maalaiskartanossa" olla väriin sopiva kartano-Volvo.... right ?
Eli ihan fiilispohjalta tässä taas ollaan liikenteessä. Se pitää pirteänä !
Auton nouto ja varsinainen osto olivat sitten muutamaa päivää myöhemmin, kun menot ja aikataulut sen sallivat. Kotimatkalla moottoritiellä tämä vanharouva villiintyi huimaan 140km/h nopeuteen. Kovempaakin olisi varmaan mennyt, mutten viitsinyt piiskata kuukausia seisonutta autoa, jonka teknisestä kunnosta minulla oli vain minuuttien kokemus.
Aika rauhallista ja yllättävän hiljaista oli Vollen taivaltaminen, vaikka kyllähän ajomukavuus jo häviääkin nykyautoille. Auton kaasutin (joo, autossa on joku saastehärpäkekaasari alipaineletkuineen) tai oikeastaan sen vajaatoiminnasta johtuva moottorin huojuva käynti heilutti koko massiivista autoa, mutta niin vain matka taittui kohti uutta kotia.
Kotitallissa alkaa sitten auton siistiminen ja pikkukorjailut.
Hauskaa oli huomata, että autoa ei tarvinnut siivota sisältä ollenkaan. Myyjä oli tehnyt sen puolestani. Samoin kaikki polttimot olivat ehjiä... sekä Volvo-laatua, että hyvää huolta autosta, sanoisin.
Tilasin autoon uudet kilvet - sellaiset auton tyyliin paremmin sopivat ei-EU-malliset kilvet.
Netistä löysin originaalikapselit kesärenkaille ja Motonetista uudet kokovalkoiset etuparkit. Sitten vaan Auto Glymiä pullotolkulla ja joitakin hikisiä tunteja, niin toivottavasti kiesi alkaa kiiltämään. Pianhan tuo nähdään.
Tässä vaiheessa en vielä ole oikein varma, laitanko auton ihan katsastuskuntoon, vai siistinkö vain ja siirän sen kesäpaikallemme "kartanoautoksi" ainakin täksi kesäksi.
Sillä on hyvä vedellä peräkärri ympäri tilluksia ja vetristellä sitä lähiteillä, jossa varmaan virkavaltaa ei koskaan ole nähty. Talvisäilytystä ja katsastusremppaa mietin sitten syksymmällä. Onhan näitä projektiautoja jo jokunen, joten uusia ei edes tarviisi tulla, ja silti harrastettavaa riittäisi varmaan vuoksiksi.
 |
| Muutamaa päivää myöhemmin... |
Penkit ja sisustus muutenkin on ehjä... kyllä noihin kilometreihin on jokusen kerran kuskin penkille istuttu ja ovet avattu.
Tuohon aikaa kestävyys ja luotettavuus perustui tolkuttomaan testaamiseen, kunnollisiin toleransseihin ja materiaalivahvuuksiin. Rakennettin vähän niinkuin varmuuden vuoksi paremmaksi kuin ehkä olisi tarvinnut. auton ovet naksahtavat kiinni edelleen tunnollisesti. Amerikkalaisten autonvalmistajien on sanottu Volvon 200-sarjan nähtyään, että he maksaisivat paljon saadessaan yhtä tiiviisti ja nätisti sulkeutuvat ovet omiin tuotteisiinsa... kaipa tuo kertoo jotain Volvon suunnittelun ja toteutuksen laadusta.
Tiedättekö yhtään nykyautoa, jonka keulan maskin saa irroitettua pikalukoilla...?
- en minäkään !
Nykyään tietokoneavusteinen suunnittelu ja paljon laajemmat tiedot materiaaleista ja käyttöolosuhteista auttavat suunnittelussa, jolloin autoista saadaan laadukkaita ja varmatoimisia, mutta niillä on myös tarkemmin määritelty elinkaari; kun auto on loppu, se tosiaan on vähän joka paikasta loppu sitten ja joutaa hyvinkin kierrätykseen.
Tämän näkee erityisesti pikkuautojen kohdalla, jossa yksikkökohtaiset kustannuspaineet ajavat suunnittelemaan auton elikaareksi 10v tai jopa alle tuon.
No, se autojen kehityksestä noin yleisesti ...
Eräs hauska ilmiö on moottori. Joskus Volvon nuoruudenpäivinä sen 2.3- litrainen bensakone oli varsinainen "kyttäkone", mutta nykyään sen tehot edustavat lähinnä vaatimatonta pienen keskiluokan auton tehoreserviä. No kaikki tyyni, Vollen kun hurauttaa käymään, hytkähtää koko massiivinen kori ja heilahtelee selkeästi, kun pitkittäistä konetta komentaa paikallaan seisoessaan. Vääntöä riittää ja se on sitä käytännön tehoa se !
Käyntiääni muistuttaa lähinnä suurta tuulimyllyä.
Kyllä siinä pannussa puhtia riittää. Se tuli kokeiltua, kun kiskaisin metsän siimeksessä maatuneen tyhjärenkaisen 900-Saabin ihmisten ilmoille. Hyvin hyppäsi vanha Saab maamiehensä nyppäämänä autotallin edustalle odottamaan noutajaansa.
Ja sitten talliin takaisin. Puunaus ja parantelu jatkuvat... nythän on vasta vauhtiin päästy eikä auto ole lähellekään valmis katsastettavaksi.
Oheinen kuva antaa toivoa, että remppa sujuu yhtä helposti, kuin IKEAn huonekalun kokoaminen.
Vaikka ei ole kohteliasta esitellä vanhan rouvan heikkouksia, julkaisen nyt kuitenkin kuvan rouvan helmoista - tarkemmin vasemmasta helmasta. Sinne se ikä ja lukuisat maantiesuolan kyllästämät kilometrit ovat jättäneet jälkensä.
Tämän auton puolustukseksi voi sanoa, että ruostevauriot ovat pienempiä kuin kymmenen vuotta nuorempien ja puolta vähemmän ajettujen volkkareiden... ei ollenkaan mahdottomia;
samoja lääkkeitä eli erilaisia laikkoja, myrkkyjä ja kemppiliimaa tulen noille karieksille näyttämään. Sitten vain mahdollisimman taidokasta maalausta ja massausta...
Eli aloittamista vaille valmis !
Niin ja siinä ohessa puunasin pikkasen moottoritilaakin.
Tämän mallin Volvossa on oikein moottoritilan valo. Se oli tosin öljyyntynyt ja likaantunut vuosien saatossa...Ei varmaan koskaan ole putsattu.
 |
| Siis tämä on oikeasti polttimolla varustettu valo... |
 |
| Puhdas valo paikoillaan ! Samalla putsasin konepellin sisältä - kyll nyt kiiltää ! |
... niin ja sitten kävin Huuto.netissä ostoksilla. Tuliaisena Espoon Lintuvaarasta (olemme aikoinaan asuneet Lintuvaarassa Venton ja farmari Golfin aikoihin) tuli uutta vastaavia Volvo-esitteitä. Näitä ennen olin löytänyt uuden (purku-V50:stä otettu) huoltokirjakansion sekä uuden käyttöohjekirjan), kun auton mukana ei seurannut huoltokirjaa olleenkaan ja käyttöohjekirjastakin puutui kannet. Nyt ovat docut ajan tasalla.
Näin toukokuussa hengessä ja tekemisessä mukana hengaillut naapurin Tero kantoi kiillotuskoneensa ja vahansa tallimme. Alkoi melkoinen suristelu, hinkkaaminen ja hikoulu.
Pikkuhiljaa vuosien mukanaan tuoma harmahtava patina maalipinnasta alkoi väistyä ja siihen 30 vuotta sitten suihkutettun punaisen maalipinnan kirkkaus palaamaan.
Elikkäs ohessa pari otosta...
 |
| Vähänkö kiiltää - mitä ? |
 |
| Kiiltävä kartanonrouva - kesäkuva kotikadulta |
 |
| Pikkasen pintaruostetta ja pikkasen pintaa syvemmältäkin... |
... mutta toisaalta... Takaluukku oli aika rupinen ja joskus korjattukin kotikonstein.
Siihen sitten paneuduin ja löytyihän sitä ruostetta, kun oikein etsitään (lainaus katsastusmieheltä). Nyt takaluukku näyttää tältä. Pahimmat työt teen itse, mutta sitten ajattelin irroittaa luukun ja viedä sen puhallettavaksi noilta pahimmilta kohdiltaan ja sitten joku järkihintainen ja -tasoinen maalaus päälle.
 |
| Sadepäiväkuva. Vaihteeksi ulkoruokinnassa, kun vaimon mökkihankinnat tarvitsivat kuivan välisäilytystilan. Päivitystä: uudet takavalot, koirakalteri ja takaniskatuet |
Stay tuned :)
Elokuussa 2018 Siirsin Volvon Valtterin Pajalle hitsauksiin. Helman reikä ja takaluukun ruvet saavat paikkansa. Pohja katsotaan sitten samalla kun vanha rouva nostetaan katon rajaan.
 |
| On the road again...eikun Joyride (=Roxette) |
Syyskuussa 2018
Auto pääsi vihdoin nosturille, jolloin pohjaa päästiin tutkimaan paremminkin. Olihan siellä sitä kariesta. Niin näkyvillä, kuin piilossakin. Sitten kun alettiin oikein kaivamaan, niin helmoja sai uusia pohjan puolelta ja niiden sisältä puolen metrin pätkät puolellensa.
Nyt ruosteisten peltien tilalla on tervettä tavaraa, jonka hitsisaumoja ja suojaamista jatkan sitten kotitallissa ennen takaluukun maalausta.
Etupään väljien puslien suhteen mentiin vähän isomman kaavan kautta ja oikealle puolelle vaihtuivat tukivarsia myöden kaikki puslat, pallonivelet ja raidetangon päät. Nyt ei heilu eikä kolise, vaikka kuinka katsastusmieskin niitä ryskyttäisi. Vasemmalle puolellehan olikin jo vaihdettu uusi tukivarsi releineen joku aika sitten edellisen omistajan toimesta.
Niin, ja tässä välissä löysin käyttämättömän huoltokirjankin... tulipahan ostettua talteen.
Ja sitten löytyi vielä ehjä keskikonsolikin etuopenkkien väliin, niin alkaa puutteet pienentyä.
Marraskuussa 2018
No nyt on takaluukkukin maalattu ja kalustettu takaisin merkkejä myöten.
Nyt kun auton mekaniikka ja ulkonäkökin ovat kohtuu kunnossa, päätettiin katsoa, ovatko ne myyjän mainitsemat päästöt pahastikin pielessa... Ja olivathan ne; HC-arvot olivat ihan mitä sattuu, joten katsastukseen on näillä lukemilla turha mennä.
HC-arvot menevät yleisimmin pieleen, jos sytytysjärjestelmä ei toimi kunnolla jolloin bensa ei pala kunnolla ja tunkee putkesta pihalle saakka. Toinen mahdollinen syy on kulunut kaasari. Tässä autossa varmaan kummatkin ovat syyllisiä.
No, mitä teki tällainen kotimekanikko... ?
- meni Motonettiin ja osti uudet sytkäkamat; sytytysjohtimet, virranjakajan kannen ja pyörijän. Tulpanjohtoja oli vain yhdenlainen setti tarjolla ja tietenkin se väärä; kaikkia johtoja ei voinut käyttää..
Kaiken kukkuraksi käynti meni entistä huonommaksi; kone kävi selvästi vajailla sylintereillä... kipinää ei riittänyt joka tulpalle. Välillä käynti taianomaisesti palasi, välilä huononi.
Noh, tämä on tätä harrastamista... aina ei voi onnistua, ei edes joka toinen tai kolmas kerta... Odotetaan, että saan uudet ja sopivat tulpanjohdot ja jatketaan siitä sitten.
Lopulta vaihdoin sopivat uudet tulpanjohdot, virranjakajan kannen ja pyörijän... ongelma ei kun jatkui.. sitten keksin vaihtaa ne joitakin kuukausia aikaisemmin vaihtamani (Denso) tulpat vielä kertaalleen uusiksi (Boschit) ja ... nej men... johan Volvon "kyttäkone" käynnistyi ja kävi kuin pitääkin.
Voi sitä voimakoneen huminaa !
Saattoiko noissa Denson tulpissa nyt sitten olla jotain häikkää....
Aika ja kilometrit näyttävät jäikö tuo syttyongelma nyt tuohon.
Näillä mennään kohti loppuvuotta... kohtahan se on talvilevon vuoro, väkisinkin...
... keep in touch eikun... Vi ses :) -
(kuva on muuten otettu joulukuun alussa, vaikkei siltä ihan näytäkään)
 |
| Löysin autotallin ullakolta Nokia 3310:n asentamattoman autosarjan. Taidanpa asentaa sen tähän Volvoon, niin on kaksi kestävyyden ikonia yhdessä. |
Ja just kun tuntui, että homma rokkaa, alkoivat ongelmat.
Volle käynnistyi hyvin, kun peruutin sen ulos tallista, mutta sitten pihalla kipinä katosi... eikä sitten palannutkaan millään. Startti kyllä pyöritti, mutta ei lupaustakaan, ei edes sitä tuttua voimahörähdystä....
Pikainen diagnoosi oli, että kipinää ei tule. Olisko puola tai jotain.
Sittenkun vielä havaitsin, että puola on jotain ihmemallia, jota ei ole tehty kuin vuoden tai kaksi, oltiinkin autoharrastuksen äärimmäisten ilmiöiden äärellä; mistä osia vanhaan autoon...
Pari kuukautta pihassa seisottuaan, auto kuskattiin oikein korjaamolle, jossa omien töidensä ohella varsinaiseksi Volvo-velhoksi kutsuttu kaveri tutustui ongelmaan. Johtopäätös: kaikki sytkäpuolen osat uusiksi, niin ei tarvii soveltaa ja miettiä luotettavuutta enää sen jälkeen.
Sitten kun vielä temppuileva kaasutin saatiin säätöihin, alkoi vanha volle rokkaamaan !
Eipä ole koskaan vanha rouva hyrissyt näin nätisti.
Loppu onkin sitten legendaa. Legendahan tämä on koko auto !
Salon A-Katsastuksessa jo viriteltiin punaista mattoa punaiselle vanhalle leidille.
Katsastus oli lähinnä muodollisuus, jota joku kiinnittämättä unohtunut akku ei edes himmentännyt (ei sitä katsastusinssikään huomannut).
Kassaneitikään ei millään olisi raahtinut ottaa maksua ja lopuksi koko katsastusaseman väki vilkutti iloisesti poiskirmaavalle Volvolle. Myös muut katsastusaseman asiakkaat hymyilivät iloisesti poistuvalle vanhalle rouvalle.
Kai te lukijat uskotte koko tarinan ?
Nå anyway - nyt tämä vanha rouva on kelvollinen liikenteeseen ja sinne se varmaankin pian palaa, sillä punainen kartanomme (kesämökki) kaipaa punaista kartanoautoa.
Seuraavaksi sitten julkaisenkin auringonlaskukuvia Meri-Salosta eli ruåtsinkielisestä Förbystä, joka tulee olemaan Vollen kotipaikka ainakin kesän ajan.
 |
| Punainen kartano ja punainen kartano-Volvo. Elikkäs perillä etelä-Salossa, ruåtsinkielisellä rannikolla. |
 |
| Heinäkuun helteillä heitin hupun pois (estää aurinkoa haalistamasta punaista maalipintaa) ja kävin pikkupyörähdyksellä - pysyy vanha rouva vetreänä. Taustalla käyttö-Volvot |
Ja vaikkei vanhalla rouvalla ole määrä talvella liukastellakaan, en voinut vastustaa kiusausta ostaa siistit talvirenkaat, kun kerran kohdalle osuivat....
 |
| Hyvä ostos :) |
Lokakuun lopulla oli syytä pakata kesäpaikka pakettiin.
Peruslämmöt päälle ja tavarat suojaan talveksi.
Volvolle se tarkoitti kesäniittyjen vaihtumista parkkihalliksi. Toki sitä ennen kunnon pesu ja suojavahaus päälle kotivarikolla. Ei se kotimatka kuitenkaan ilmaiseksi tullut. Piti sitä pikkasen leipäänsä tienata ja niinpä vanha rouva sai tehtäväkseen vetäistä toisen ruotsalaisen kulkupelin talvihuoltoon samalla reissulla.
 |
| Kuorma valmiina kotimatkalle - Rekku pitää vahtia, kun tajuaa lähtörutiinit |
Joulukuussa Volle hörähti taas käymään ja ajoinkin sen sitten kotiin vaihteeksi.
Tässä välillä oli tullut (joo, ihan ohimennen tuli napattua mukaan) hommatuksi tyyliin ja värimaailmaan sopivan suksiboksin. Kattotelineethän tuli aikoinaan auton mukana.
Lisäksi matkaan tarttui myös Volvon originaali kasettisoitin. Katsotaan nyt, saanko sen toimimaan, varsinkin kun noista auton omista kaiuttimista ei ole oikein mitään tietoa.
Näihin kuviin - näihin tunnelmiin päättyy vuosi 2019.
2020... Kun harrastus on riittävän "vakavaa" tulee tutustuttua aiheeseen ohi oman auton.
Ehkäpä jotkut teistä muistavat Tekniikan Maailma-lehden lahjoittamat poliisiautot. Niiden kilvet ovat olleet TM-20, TM-25, TM-30, TM-35... jne aina viiden vuoden välein.
Uusin auto on TM-60 (Mersu).
TM-30 oli aikoinaan Volvo 240 "police special"
Ohessa lehden (TM 1/1984) artikkeli asiasta.
Jutussa seurattiin seikkaperäisesti Volvon valmistumista Torslandan tuotannosta ja sen lopullista jalostumista poliisiautoksi. Muistan tuon artikkelin lukioajoiltani...
Otin selvää, missä tuo auto majailee, jos vielä olisikaan elävien kirjoissa.
Sen tiedän, että Volvo myytiin siviiliin poliisihuutokaupassa palveltuaan poliisiautona viitisen vuotta.
Lopulta auto - tai siis se, mitä siiitä on jäljellä - löytyi Säkylän lähistöltä maaseututien varresta trukkilavalle nostettuna.
Auton kohtalon oli sinetöinyt ympäriajo, joka ruttasi korin kauttaaltaan. Moottori vaihteistoineen oli kuulemma toimintakuntoinen reilusta 500 000 ajetusta kilometristä huolimatta. Pitkän pätkän oli tämä Vollekin taivaltanut, mutta nyt ovat taipaleet takana.
Hiljaisesta hiipumisesta kielii tanakka sammalpinta.
Viimeinen omistaja oli purkanut autosta osia toiseen käyttö-Volvoonsa. Punaisen sisustuksen hän oli homeisena polttanut... ei siis juurikaan mitään säästettävää, enää...
Poimin kuitenkin itselleni talteen ruttuisen ja ruosteisen takaluukun muistoksi tuosta legendaarisesta TM-Volvosta.
'
Kesä koittaa, oli koronaa tai ei ja siihen kuuluu kesäpaikan virittäminen kesäkuntoon.
Olennainen osa sitä miljöötä on punainen tupa (minulle kartano) ja punainen Volvo siellä pihassa.
Joka kesäinen toive on, että olisipa enemmän vapaa-aikaa, niin voisi tälläkin kartanovaunulla tutustua saaristoon paremmin. Katsotaan, toteutuuko tämä vai jääkö vain puheiksi...
Autoa ei nyt vielä katsastettu tälle vuodelle, mutta kerrankos tuo nyt käy konttorilla, kun sitten vapaapäivillään ajelee.
Eipä mulla muuta ole nyt tämän Volvon suhteen kerrottavaa. Mitäpä tuota hyvää autoa edes täydentämään.
Palataan astialle kesän mittaan !
Syyskuu 2020
"Sommaren är kort - De mesta regnar bort"
Niinpä taas koetti aika, että vanhan rouvan oli määrä palata pois kesälaitumilta.
Sateisena syyskuun iltana sitä sitten painettiin mennä peräkkäin; tämä vanha rouva ja perässä uutukainen 2020-mallinen hybridi-nuorukainen. Perniöntiellä mentiin huimaa 120:iä, ja kovempaakin olisi menty, mutta oli noita muita hidastelijoita edessä
 |
Välipysähdys kotitallissa. Pesut, vahaukset ja puunaukset ja sitten kuivaan parkkihalliin hupun alle huilaamaan. Kovin kummoisesti ei kilometrejä kertynyt tänä kesänä, mutta pysyipä vanha rouva vetreänä.
By the way... vierellä toinen veteraani. Ajot ovat vähentyneet, eikä vajaalla 10 vuotta vanhalla diesel- Volvolla ole juurikaan arvoa, joten olkoon sekin vara-autona sitten.
Vuosi 2021 toi tullessaan elokuvauran.
"Made in Finland" tv-sarja kertoo osittain fiktiivisen tarinan Nokiasta ja Salosta.
Kuvaukset ovat kestäneet viikkoja ja näkyneet sekä katukuvassa,että entisellä Nokian Kampuksella (ny. Salo IoT Kampus, jossa myös nykyinen työpaikkani - Valmet Automotive sijaitsee).
Pariin otteeseen kuvauksissa on tarvittu myös tuon ajan autoja.
No, Vollehan sopii kuvaan kuin nenä päähän.
Ohessa kuva on otos, jossa punainen Volvoni poseeraa "autokaupan" rivistössä.
"Made in Finland" tv-sarja kertoo osittain fiktiivisen tarinan Nokiasta ja Salosta.
Kuvaukset ovat kestäneet viikkoja ja näkyneet sekä katukuvassa,että entisellä Nokian Kampuksella (ny. Salo IoT Kampus, jossa myös nykyinen työpaikkani - Valmet Automotive sijaitsee).
Pariin otteeseen kuvauksissa on tarvittu myös tuon ajan autoja.
No, Vollehan sopii kuvaan kuin nenä päähän.
Ohessa kuva on otos, jossa punainen Volvoni poseeraa "autokaupan" rivistössä.
Elokuussa 2021.
Mökillä ollaan. Siellähän se Vollekin on taas hetken viettänyt.
Kun kuvaukset olivat ohi, ajoin Volvon kotipiihaan, mistä löytyy varjoisa paikka metsän siimeksessä. Siellä muutaman viikon seisoskeltuaan, siirsin auton taas mökille.
Mökillä ollaan. Siellähän se Vollekin on taas hetken viettänyt.
Kun kuvaukset olivat ohi, ajoin Volvon kotipiihaan, mistä löytyy varjoisa paikka metsän siimeksessä. Siellä muutaman viikon seisoskeltuaan, siirsin auton taas mökille.
Aika vakioksi on muodostuneet nämä kesäkuviot, joiden ansiosta autoon kertyy just sen 100km/kesä. Niin tänä vuonnakin.
Kuvassa Volle nurmikolla.
Pientä tuuletusta ja takaluukun lukon korjailua.
Kuvassa Volle nurmikolla.
Pientä tuuletusta ja takaluukun lukon korjailua.
 |
| Punainen kartano ja punainen kartanoauto |
Huhtikuussa 2022: eivät uutiset ollekaan enää vitsikkäitä onnistumisia.
Volvo joutui talvisäilytyksen aikana ilkivallan uhriksi.
Kymmenestä samassa hallissa olleesta harrastusautostani, viiteen mentiin väkivalloin sisään.
Tämä Volvo oli ikävä kyllä yksi niistä.
Asialla olivat varmasti nuoret huumeveikot, jotka yrittivät elokuvatyylisesti virtalukon esille kaivamalla saada auto käyntiin. Olisivat kusipäät edes tarkastaneet, ettei autossa ole edes akkuja....
Paljon meni rikki ja sekaisin. jotain jäi pysyvästi kateisiin, muttei onneksi pysyvästi pilalle.
Nyt Volle ja muut harrastusautot on siirretty toisaalle lukkojen taakse.
Jäljelle jäi pyyhinviiksen ja ratinympärysmuovien metsästys sekä auton muu visuaalinen siistiminen.
Se on sitten kesäloman aikaan tehtävä juttu.
Harmittaa ihan vietävästi. Itse en toisen omaisuudelle tätä tekisi missään tilanteessa...
Kesällä 2022 Volvo kuntoutui kotitallissa entiselleen.
Kiitos vain toisille Volvo-harrastajille, joilta sain hommatuksi korvaavat osat.
Nyt Volvo viettää talvilepoaan "veteraanimetsässä".
Palataan astialle joskus keväällä 2023...
Kiitos vain toisille Volvo-harrastajille, joilta sain hommatuksi korvaavat osat.
Nyt Volvo viettää talvilepoaan "veteraanimetsässä".
Palataan astialle joskus keväällä 2023...
Vuosi 2023 vei meikäläisen sitten kokonaan pois Suomesta. Muutin Ruotsiin työn perässä.
Käytännössä se merkitsi autoharrastuksen loppumista ja autojen seisottamista tallissa tai pihassa toistaiseksi.
Pihalla seisovaa Volvoa käynnistin muutamaan otteeseen kesällä ja syksyllä. Ajelin sillä kotikadulla, mutta eipä sitten paljoa muuta. Toinen etujarru taitaa alkaa jumittamaan käyttämättömyyttään, ja sen tuntee nahkeasta liikkeestä.
On käynyt mielessäni, että Volvo antaitsisi paremman kodin.
Laitoin auton kokeeksi myyntiin, mutta yhtään todellista tarjousta ei tullut.
Ehkä myynti-ilmoitukseni vain FB:n Volvo-ryhmässä ei ollut riittävä markkinointikanava.
No, olkoon Volle kotona - vaikka joulukoristeena.
Käytännössä se merkitsi autoharrastuksen loppumista ja autojen seisottamista tallissa tai pihassa toistaiseksi.
Pihalla seisovaa Volvoa käynnistin muutamaan otteeseen kesällä ja syksyllä. Ajelin sillä kotikadulla, mutta eipä sitten paljoa muuta. Toinen etujarru taitaa alkaa jumittamaan käyttämättömyyttään, ja sen tuntee nahkeasta liikkeestä.
On käynyt mielessäni, että Volvo antaitsisi paremman kodin.
Laitoin auton kokeeksi myyntiin, mutta yhtään todellista tarjousta ei tullut.
Ehkä myynti-ilmoitukseni vain FB:n Volvo-ryhmässä ei ollut riittävä markkinointikanava.
No, olkoon Volle kotona - vaikka joulukoristeena.
 |
| Luminen joulukoriste |
Jospa vuosi 2024 tuo parannusta tähän asiaan...
Ainakin joulun jälkipäivinä Volle hörähti käyntiin kuuliaisesti ja peruutin se tallin lämpöön sulamaan. Josko majatalossa olisi tilaa lopputalveksi...
 |
| Kotitallin lämpöön sulamaan ja riisumaan joulukoristeet |